maanantai 12. maaliskuuta 2012

Ei mennä bussilla, mennään suksilla

Mitäs tänne kuuluu? Minulle kuuluu sellaista, että pännii. Istun raivostuttavan suuren osan valveillaoloajastani busseissa tai bussipysäkeillä ja kiroan joko sitä, että bussi ei tule tai sitä, että vaihtoyhteys meni juuri nokan edestä. Yhtenä päivänä työmatkani kesti tunnin ja 10 minuuttia. Eniron mukaan samaan matkaan menisi autolla 10,5 minuuttia. Olenkin päättänyt ostaa auton. Sen jälkeen olen myös todennut, että minulla ei tällä hetkellä valitettavasti ole varaa pitää autoa. Sekin pännii.

En minä pelkästään yksityisautoilusta haaveile. Olen myös tehnyt sankarillisia urheilusuorituksia: kävin hiihtotapahtumassa ja hiihdin 30 kilometriä. Koska olen säälittävä pullamössöaikuinen, en ollut ikinä hiihtänyt niin pitkää matkaa yhtäjaksoisesti. Nyt olen. Ensi vuonna uudestaan! (Lupaan pyhästi itselleni, että olen siihen mennessä hankkinut edes hieman järkevämpiä urheiluvaatteita. Koska inhoan urheilukaupoissa asiointia, lykin menemään isäni ainakin 30 vuotta vanhassa hiihtotakissa. Tuli hiki. Vaikka en uskokaan suoritusten minun tasollani olevan välineistä kiinni, täytyy sanoa, että mukavuutta ne saattaisivat lisätä - nykypäivänä ehkä osataan tehdään hieman hengittävämpiä materiaaleja kuin 1980-luvun alussa...)

3 kommenttia:

Matilda Aurora kirjoitti...

30 kilsaa? Jösses, mun tuli hiki jo pelkästä ajatuksesta, ja kintut meni maitohapoille! Olet sä aika ihmenainen! (Mäkin haluaisin pystyä tohon, mutta suksiin mulla on samanlainen suhde kuin sateenvarjoihin. Se ei vaan toimi.)

neiti talonmies kirjoitti...

Hahaa, ihailua! Kiitos! (Suorituksilla kerskuessaan kannattaa toki jättää merkityksettömät yksityiskohdat - kuten verkkainen vauhti ja kiroilun määrä ylämäissä - mainitsematta, niin vaikuttaa heti reippaammalta urheilijanuorukaiselta ;)

Matilda Aurora kirjoitti...

Urheilu ilman kiroilua on teeskentelyä :)